"saisinpa kaikki sormenpäät takaisin, kaikki kosketukset, ratisevan hiekan kämmeneni nousi ja laski kun hengitit katson sisään hohtavaan pukuusi haluan pidellä sinua, haluan kertoa sinulle salaisuuksia" MORSIAN vie keskelle 1800-luvun romantiikkaa. Sen maisemissa on viehkeyttä ja tunnoissa kauhua. Eikä se katso asioitaan etäältä vaan kaiken omaan arkeemme välittäen ja takaisin. Runot tarkastelevat naista ratkaisevalla hetkellä mutta vajaavaltaiseksi haluttuna ja aisoissa pideltävänä. Tästä nousevat sen kirkkaus ja vapauttavuus, myötäelävyys ja älykkyys. Säkeet mittaavat 'morsian'-käsitettä puntarintarkasti, samalla kun etu- ja taka-alalla pysyy eletty kokemus. Väkevä kokoelma vihkii lukijan taikapiiriinsä jo ensiriveillään. "mutta minä halusin kauniin punaisen puvun, halusin pukeutua/ liekehtivään auringonlaskuun sen sijaan minulle suositeltiin aamunkoittoa,/ se sopii paremmin väreihini olen autereinen rusoposkinen mutta sinertävä illan koitteessa. En ottanut/ kuuleviin korviin seurasin naisia jyrkänteeltä/ alas he putoilivat he olivat pudonneet, en ikinä oppinut minne, mutta he/ tippuivat kuin terävät kivet ja tajusin synnin palkka on ihana matka"